Wishlistaa meidän tuleva peli Steamissä!


Oman pelin tekeminen ei ole nykyään kovin vaikeaa, vaikka se vaatiikin useita taitoja. Opi mitä taitoja sinun ja tiimiläistesi tulee osata pelin tekemiseen.

Pikkukuva

Osa tämän artikkelin linkeistä voivat olla mainoslinkkejä, joista saatamme ansaita palkkioita ilman, että se aiheuttaa kustannuksia sinulle.

Tarvittavat taidot pelin tekemiseen

Mikäli sinulla on olemassa tiimi, on hyvä alkaa miettimään, kuka ottaa minkäkin roolin. Jos aiot tehdä pelejä yksin, saatat joutua hoitamaan useamman roolin työt.


Indie-pelikehitystiimin roolit

Pelisuunnittelija

Pelisuunnittelija on projektin visionääri. Suunnittelijan tehtäviin kuuluu pelin, käyttöliittymän, ympäristön, hahmojen ja tarinan suunnittelu.

Pelisuunnittelijat ovat yleensä enemmän luovia kuin teknisiä ihmisiä. He eivät tarvitse työhönsä kuin kynän ja muistion, mutta Miron kaltaisen työkalun käyttämisestä voi olla suuri apu. Projektinhallintatyökalu auttaa tiimin jäseniä pysymään niin sanotusti samalla sivulla projektin vision suhteen ja se lisää myös produktiivisuutta, sillä jokainen tiimiläinen tietää, mitä tehtäviä tulee tehdä missäkin vaiheessa projektia.

Artisti

Artistin ensisijainen tehtävä voi olla 3D-mallien, kuten hahmojen, rakennusten ja rekvisiitan tekeminen. Artisti voi tehdä myös 2D-taidetta kuten spritejä, tekstuureita ja konseptikuvitusta. Artisti huolehtii myös animaatioista.

Kuten pelisuunnittelijat, myös artistit ovat luovia ihmisiä, mutta he yleensä tarvitsevat enemmän laitteita työssään. Hiirellä piirtämisen tai sculptaamisen sijaan artistit käyttävät grafiikkatabletteja tehdäkseen tarkkaa työtä.

Indie-pelinkehittäjien keskuudessa suosituin 3D-grafiikkaohjelmisto on Blender. Blenderissä on kaikki mitä tarvitset 3D-taiteen luomiseen. Ohjelmiston käytön oppiminen voi olla hieman haastavaa, mutta se on lopulta täysin sen arvoista.

3D-hahmo Blenderissä

Mikäli haluat tehdä 2D-taidetta, Krita on yksi loistava vaihtoehto siihen.

Tasosuunnittelija

Tasosuunnittelija on henkilö, joka luo tasoja peliin artistin tekemillä peliasseteilla. Tasosuunnittelija rakentaa tason siten, että se luo pelaajalle oikeat haasteet. Tasosuunnittelija luo myös pelimaailman valaistuksen ja optimoi sen graafisen suorituskyvyn.

Tasosuunnittelijan työ vaatii sekä luovia että teknisiä taitoja. He työskentelevät yleensä pelkästään pelimoottorin sisällä, jota tiimi käyttää pelin tekemiseen. Tällä hetkellä suosituin pelimoottori on Unity.

Ääniteknikko

Ääniteknikon päätehtäviin kuuluu musiikin ja ääniefektien tekeminen peliin.

Musiikin avulla voidaan luoda oikea tunnelma peliin. Yksi indie-pelinkehittäjien suosituimmista musiikkiohjelmistoista on LMMS.

Hyvillä ääniefekteillä pelaaja tuntee olevansa osa pelimaailmaa. Ääniä voidaan käyttää myös pelaajan palkitsemiseen ja rankaisemiseen. Ääniefektien tekeminen on helpoimmillaan tätä: nauhoitat kun paasaat kodistasi löytyviä esineitä yhteen. Audacity on yksinkertainen, mutta tehokas äänenmuokkausohjelmisto.

Ohjelmoija

Ohjelmoija niin sanotusti liimaa kaiken yhteen ja herättää pelin eloon. Ohjelmoija kirjoittaa skriptejä, jotka kertovat peliobjekteille mitä tehdä ja milloin.

Ohjelmointi on täysin tekninen taito. Koodaaja kirjoittaa skriptit ohjelmistoympäristössä, mutta työskentelee myös paljon pelimoottorin parissa.

Pelitestaaja

Pelitestaajan tehtävänä on testata peliä varmistaakseen, että peli toimii niin kuin sen kuuluukin. Testaaja yrittää tarkoituksella löytää virheitä pelistä.

Kun kyseessä on indie-pelinkehitysstudio, kaikkien tiimiläisten tulisi olla pelitestaajia, koska ihmiset pelaavat pelejä erilailla. Mitä enemmän palautetta peli saa, sitä helpommin siitä saa tehtyä paremman. Tämän lisäksi on tärkeää saada palautetta myös tiimin ulkopuolelta, esimerkiksi pelinkehitysfoorumeilta.


Pelinkehitystaitojen ulkoistaminen

Suurin osa tehtävistä, kuten graafinen suunnittelu, musiikin tekeminen ja ääninäytteleminen voidaan ulkoistaa palkkaamalla ihmisiä esimerkiksi freelance-sivustoilla.

Olen itse ostanut ja tarjonnut palveluita Fiverr-nimisellä sivustolla vuodesta 2018 lähtien ja olen todennut sen erittäin hyväksi. Tämä sivusto näyttää olevan aina ostajan puolella, joten jos et ole tyytyväinen myyjän työhön, voit vaivattomasti perua tilauksen saaden rahasi takaisin.

Fiverr on myös hyödyllinen siinä vaiheessa kun haluat kääntää pelisi useammalle eri kielelle.


Valmiiden assettien käyttäminen

Tehtävien ulkoistamisen lisäksi, voit myös ladata assetteja sivuilta kuten Unity Asset Store.

Unity Asset Storesta löytyy muun muassa 3D-assettipaketteja, efektejä ja plugineita, jotka nopeuttavat pelinkehitysprosessia huomattavasti.

Muista, että sinun ei tarvitse tehdä kaikkea itse. Ostaisitko mieluummin 10 euron hintaisen assettipaketin vai käyttäisitkö pari viikkoa aikaa sellaisen tekemiseen?

3D-assettipaketti Unity Asset Storesta


Aiheeseen liittyvät artikkelit